
Valmennusta ja terapiaa parisuhteen tueksi
Löydätte kauttamme helposti asiantuntijan, joka kohtaa teidät juuri teidän tilanteessanne – oli kyse sitten ristiriitatilanteesta tai tarpeesta vahvistaa yhteyttä ja arkea. Usein jo pienikin ulkopuolinen tuki auttaa näkemään toisensa uudella tavalla ja löytämään sanoja tärkeille asioille.
Parisuhde on laaja kokonaisuus, johon vaikuttavat monet elämänalueet – vanhemmuus, arki, työ, talous, omat tarpeet ja arvot. Siksi meillä on kasvava joukko asiantuntijoita, jotka tarjoavat tukea juuri niihin kohtiin, joissa te sitä tarvitsette.
Lähestymistapamme on pääsääntöisesti ratkaisukeskeinen: keskitymme siihen, mikä toimii tässä hetkessä ja miten voitte yhdessä edetä kohti parempaa arkea. Tärkeintä meille on, että tunnette olonne kohtaamisessa turvalliseksi ja että teitä kuuntelee aidosti läsnä oleva ihminen.
Työskentely alkaa parisuhdearviolla, jonka raportti auttaa kohdentamaan keskustelun juuri teille tärkeisiin teemoihin. Näin pääsette suoraan suhteenne ydinkysymyksiin – säästäen aikaa, vaivaa ja selvää rahaa.

Pauliina Päivärinta
Psykoterapeutti, pari- ja perheterapia (Valvira, Kela)

Riikka Lampinen
Lyhytterapeutti (opiskelija), Johdon työnohjaaja (STOry), Sairaanhoitaja (YAMK)
PARISUHDEPALVELUIDEN VALMIIT PAKETIT
Tarjoamme ensitapaamiset valmiina, helposti ostettavina asiantuntijapaketteina. Saatte tarvitsemaanne tukea juuri oikeaan hetkeen – olittepa jo saaneet Parisuhderaportin tai vasta pohtimassa sen tekemistä. Kaikki palvelut ovat saatavilla myös yksittäisinä käynteinä asiantuntijan hinnaston mukaan.
VALMENTAVAT PALVELUT PAREILLE
Valmentavat palvelut auttavat teitä vahvistamaan suhteen toimivia puolia ja löytämään selkeyttä arjen yhteisiin kysymyksiin. Ne tarjoavat käytännönläheistä tukea tilanteisiin, joissa haluatte kehittää suhdettanne ja vahvistaa yhteistä suuntaa ennen kuin mahdollisia suurempien ongelmien on syntynyt.
PAKETTI 1
Parisuhderaportin purku
Yhteinen 60 minuutin etätapaaminen, jossa käydään läpi parisuhdearvion raportti asiantuntijan kanssa. Saatte apua tulosten tulkintaan, ymmärrätte raportin ydinkohdat ja sovitte yhdessä, mihin asioihin on tärkeintä keskittyä juuri nyt. Valmentavan tapaamisen tavoitteena on selkeys, yhteinen suunta ja konkreettiset seuraavat askeleet.
Lue lisää
Kenelle: Pareille, jotka ovat tehneet Parisuhdearvion ja haluavat asiantuntevan tulkinnan ja keskusteluavun jatkoa varten.
Kesto: 60 minuuttia
Hinta: 65 €
Lisätietoja:
- Pauliina Päivärinta, psykoterapeutti, pari- ja perheterapia (Valvira, Kela)
- Riikka Lampinen, lyhytterapeutti (opiskelija), johdon työnohjaaja (STOry), sairaanhoitaja (YAMK)
PAKETTI 2
Parisuhderaportin purku – seurantatapaaminen
Yhteinen 90 minuutin etätapaaminen, jossa palataan aiemmin purettuun Parisuhderaporttiin ja tarkastellaan, miten sen pohjalta sovitut tavoitteet ovat edenneet. Keskustelun aikana vahvistetaan onnistumisia, tunnistetaan mahdolliset uudet haasteet ja tarkennetaan yhdessä seuraavia askeleita. Valmentava lähestymistapa tukee teitä jatkamaan parisuhteen kehitystä kohti parempaa arkea.
Lue lisää
Kenelle: Pareille, jotka ovat jo käyneet läpi Parisuhderaportin purku -tapaamisen ja haluavat tukea jatkopolullaan.
Kesto: 90 minuuttia
Hinta: 99 €
Lisätietoja:
- Pauliina Päivärinta, psykoterapeutti, pari- ja perheterapia (Valvira, Kela)
- Riikka Lampinen, lyhytterapeutti (opiskelija), johdon työnohjaaja (STOry), sairaanhoitaja (YAMK)
TERAPEUTTISET PALVELUT PAREILLE
Pariterapia on tarkoitettu tilanteisiin, joissa suhteen haasteet voivat olla syvempiä tai tunnetaakka on kasvanut suuremmaksi. Pariterapia tarjoaa turvallisen tilan käsitellä vaikeita tunteita ja ristiriitoja rakentavasti ja eteenpäin suuntaavasti.
PAKETTI 3
Tutustumiskäynti pariterapiaan
Suosittelemme aloittamaan terapeuttisen työskentelyn tutustumiskäynnillä. Etätapaamisessa saatte rauhassa kertoa nykytilanteestanne ja toiveistanne, ja terapeutti auttaa arvioimaan, millainen tuki olisi teille sopivin. Tämä kertakäynti ei sido jatkoon, ja voi tarjota jo ensimmäisellä kerralla selkeyttä ja uusia näkökulmia parisuhteeseenne.
Lue lisää
Kenelle: Pareille, jotka haluavat tutustua työskentelyyn ennen varsinaista terapiaa
Kesto: 60 minuuttia
Hinta: 65 €
Lisätietoja:
- Pauliina Päivärinta, psykoterapeutti, pari- ja perheterapia (Valvira, Kela)
YKSILÖPALVELUT PARISUHTEEN TUEKSI
Kaikki parisuhteen kysymykset eivät vaadi yhteistä tapaamista. Yksilöpalvelut tarjoavat tilaa jäsentää omia ajatuksia, tarpeita ja valintoja parisuhteen näkökulmasta. Saat tukea esimerkiksi ennen parisuhdearvion tekemistä tai kun kaipaat vahvistusta omaan suuntaasi parisuhteen rinnalla.
PAKETTI 4
Yksilökeskustelu ennen parisuhdearviota
45 minuutin etätapaaminen, jossa saat rauhassa jäsentää omaa tilannettasi ja tavoitteitasi ennen Parisuhdearvion tekemistä. Valmentava keskustelu auttaa selkeyttämään ajatuksiasi, ymmärtämään omia toiveitasi ja valmistautumaan arvioon luottavaisesti ja rakentavalla mielellä.
Lue lisää
Kenelle: Sinulle, joka haluat keskustella omasta näkökulmastasi ja valmistautua Parisuhdearvioon
Kesto: 45 minuuttia
Hinta: 45 €
Lisätietoja:
- Pauliina Päivärinta, psykoterapeutti, pari- ja perheterapia (Valvira, Kela)
- Riikka Lampinen, lyhytterapeutti (opiskelija), johdon työnohjaaja (STOry), sairaanhoitaja (YAMK)
PAKETTI 5
Tutustumiskäynti työnohjaajalle
Työ ja parisuhde ovat usein tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Tämä 60 minuutin tutustumiskäynti tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä oman työelämäntilanteen äärelle ja pohtia sen vaikutuksia myös omaan jaksamiseen, hyvinvointiin ja parisuhteeseen.
Tapaamisessa käydään läpi ajankohtaisia kysymyksiä työhön, uraan tai arjen tasapainoon liittyen. Työnohjaaja auttaa arvioimaan, olisiko jatkotuki tarpeen ja millä tavoin työelämää voisi tarkastella osana kokonaisuutta.
Lue lisää
Kenelle: Kun haluat jäsentää työhösi liittyviä ajatuksia, kehittää itseäsi ammatillisesti tai löytää selkeyttä työn suuntaan ja merkitykseen – olitpa työntekijä, asiantuntija tai esihenkilö.
Kesto: 60 minuuttia
Hinta: 65 €
Lisätietoja:
- Riikka Lampinen, lyhytterapeutti (opiskelija), johdon työnohjaaja (STOry), sairaanhoitaja (YAMK)
RYHMÄ- JA KURSSIPALVELUT
Ryhmä- ja kurssipalvelut tarjoavat mahdollisuuden oppia, oivaltaa ja vahvistaa parisuhdetta yhdessä muiden parien kanssa tai omassa tahdissa. Tarjolla on kursseja, verkkovalmennuksia, tapahtumia ja itseopiskelumateriaaleja, jotka auttavat syventämään yhteyttä ja tuomaan suhteenne tärkeät teemat näkyväksi arjessa. Nämä palvelut järjestetään luotettavien yhteistyökumppaneidemme toimesta.
Tulossa syksyllä 2025
Haluatteko tarjota oman kurssin tai tapahtuman osaksi palveluvalikoimaamme?
Lisätietoja: info@parisuhdearvio.fi
Haemme kumppaneiksi parisuhdetyön asiantuntijoita
Etsimme kumppaneiksi kokeneita ja sydämellä työtään tekeviä pariterapeutteja sekä muita parisuhdetyön ammattilaisia – myös vastavalmistuneita.
Palvelumme tarjoaa sinulle mahdollisuuden tavoittaa uusia asiakkaita, jotka ovat jo pysähtyneet pohtimaan suhdettaan parisuhdearvion kautta. Työskentely on usein sujuvampaa ja tavoitteellisempaa, sillä asiakkaat tulevat valmistautuneina ja tietoisempina suhteensa keskeisistä haasteista. Samalla olet mukana uudistamassa sitä, miten parisuhteen haasteisiin haetaan apua ja tukea.
Palvelumme toimii alustana, jonka kautta asiantuntijat tarjoavat omia palveluitaan itsenäisesti. Et ole työsuhteessa palveluun. Toimintamalli perustuu palvelualustaan, jonka kautta asiakkaat löytävät juuri heille sopivan asiantuntijan – ja sinä voit keskittyä ydintyöhösi
Kiinnostuitko yhteistyöstä? Ota yhteyttä: info@parisuhdearvio.fi